lauantai 19. lokakuuta 2013

Tänään aamulla menin host perheen kanssa Bronx Zoo eläintarhaan. Se oli tosi iso paikka. Ei keretty kiertää kaikkii paikkoi, mut näin kirahveja ensimmäistä kertaa :D Ne oli tosi isoja! Mennään varmaa taas joku toinen kerta uudestaa ja kattelee muita osia eläintarhasta. Siel oli tänää myös joku Halloween juhla. Myöhästyttyy yhestä showsta, mut nähtiin paraati, johon sai osallistuu, jos oli pukeutunu. Tosi monet oli pukeutunu. Eläintarha oli myös tosi kivasti koristeltu Halloweenia varten.
   Eläintarhan jälkeen menin kavereitten kaa jättimäiseen ostoskeskukseen. Syötiin lounas ja kierreltiin kaupoissa. Löysin muutaman kivan paidan (alennuksesta). Siel oli myös IHANA kynttilä kauppa, jossa myytin eri hajusia kynttilöitä. Ne oli niin ihanan hajusia! Täytyy joskus ostaa siel kynttilöitä. Illalla käytiin viel ostamassa Halloween puvut.










perjantai 18. lokakuuta 2013

What a day!

Tänään hoidin koko päivän yksin molempii lapsii. Aluks se oli hankalaa, mut sit päivän myötä se helpottu. Annoin tytölle aamupalaa ja pian syötin vauvan. Käytiin kävelyllä, en uskaltanu viiä niit viel puistoo yksin. Aamulla vauva oli vähä upset, mut onneks sain rauhotettuu sen. Täytyy saada enemmän varmuutta, ennen ku uskallan lähtee niitten kaa. Tyttö oli tosi innokas auttaa mua vauvan hoidossa :D halus antaa tuttipullon. Yks ilta se "syötti" ja "röyhtäytti" monta kertaa, se oli huvittavaa :D Vauva onneks nukku aamupäiväl tytön lounaan aikoihin, nii sain itekki syötyy. Mut se heräski sitte. Klo. 13 jälkee ne nukku kummatki. Vauva oli vähä hereil ja söi, mut nukku sen jälkee yli 2 tuntii, jonka aikana tyttö heräs päiväunilta ja annoin välipalaa. Päivä oliki jo nopeesti sitte ohi. Selvisin siitä ja nyt oon kamalan väsyny! Ja uskon, et joka päivä saan enemmän itsevarmuutta, ja vauvanki rytmi tulee jossai vaihees säännöllisemmäks. Nyt vaa täytyy ottaa lämmin suihku ja vajota sängyn pohjalle kattoo ohjelmaa ja lukemaan :)

tiistai 15. lokakuuta 2013

Tänään ja eilen  osallistuin enemmän taas vauvan hoitoon. Tää viikko on vika, ku host äiti on kotona. Sit jään yksin lasten kaa. Jännää... Aamulla hoidin vauvaa, ku tyttö meni hammaslääkäriin. Vauva kyl nukku koko ajan. Sitte vauva vietiin lääkäri tarkastuksee tytön päiväunien aikaan. Tänään on ollu siis paljo "vapaa-aikaa" ja oon lueskellu kirjaa :D Pesin lasten pyykit ja käytiin Targetissa myöhemmin.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

So much in one day!


Tavattiin taas kavereitten (eri) kanssa Central stationilla. Mentiin sieltä metrolla Battery Parkkiin ja lautalla Ellis Islandille. Onneks se oli avuttu taas ja päästiin näkemään Vapaudenpatsas :D Lähettiin sitte kävelee Wall streettiä päin ja kävästiin kurkkaamassa, jossai kirkossa ja haettiin jälleen kerran Starbucksista syötävää. Lähettiin sitte kävelee kohti China townia, mut päädyttiinki Brooklyn sillalle :D Käveltiin Brooklynin puolelle ja otettiin metro takasi päin. Brooklynin metro oli kauhee! Metroasemalla ei ollu paljo ihmisii, ja ihmiset metrossa oli tosi creepejä.... metroki oli hirveen töyssyilevä eikä siinä ollu tauluu, et mikä on seuraava pysäkki. Ku päästiin takasin Manhattanille, oltiin super helpottuneita ja lähettiin taas kohti China townia. Se oli kauhee paikka! Hirveesti ihmisii ja likasta ja huonokuntosta! YYH! Sieltä käveltiin sitte Sohoon ja katteltiin vähä ympärille. Se oli paljon mukavamman näkönen paikka. Mentiin sitte metrolla Uptowniin päin. Käytiin shoppalaimessa Victoria's secretissä! :D Meijän oli tarkotus mennä Planet Hollywoodiin, mut siel oli pitkä jono. Toisella kertaa sitte :) Jalat on taas ihan kipeet koko päivän kävelystä!





















Lauantai

Mul oli tänään vapaa päivä ja keveri tuli hakee aamupäivän jälkeen. Mentiin junalla New Yorkkiin ja, koska kaverin kaveri halus mennä johonki saksalaiseen ravintolaan, jossa juhlittiin octoberfestiä. Otettiin metro Central stationilta. New Yorkin metrot on kauheita ja siel alla oli kamalan kuuma! Eksyttiin myös, ku mentiin vahingossa pysäkin ohi. Ravintola oli East Villagessa. Se oli mukavan näkönen paikka, ja rauhallinen. Oli tosi kiva nähä muutaki aluetta New Yorkista. Jouduttiin odottamaan yli tunti, et päästiin ravintolaan ja se ruoka oli pahaa! Illalla mentiin viel mexicolaiseen ravintolaan, jonne tuli myös muita au paireja.






torstai 10. lokakuuta 2013

Kuukausi takana!

Oon ollu nytte USAssa n. kuukauden ja host perheessä 3 viikkoo. Tykkään todella paljon mun host perheestä ja lasten päivä rytmi alkaa selkeytyy mulle. Perheen äiti on vielä kotona, joten päivän aikataulu vaihtelee vähän päivittäin. Työt alkaa 8-10 välillä ja annan host tytölle aamupalan ellei se oo jo syöny. Sitten leikitää sisällä, käydään puistossa tai kävelyllä ja jossain vaiheessa annan jotain välipalaa. 12 aikaan on lounas ja yleensä lämmitän edellisen päivän ruoan tai kokkaan jotain helppoo esim. tyttö tykkää tortillasta, jonka sisällä on juustoo (se on hyvää ;) ) tai pannulla paistetusta leivästä. Sit taas leikitään (tai luetaan, väritetään...) ja 13-13.30 laitan tytön päiväunille. Oon alkanu nytte enemmän osallistumaan vauvan hoitoon esim. syöttämällä tai vaihtamalla vaipan. Jos kummatkin lapset nukkuvat, niin vahdin vauvaa, kun perheen äiti menee kuntoilemaan. Kun tyttö herää, niin annan hänelle jotain syötävää, jonka jälkeen taas tehään jotain mitä tulee mieleen. Tällä hetkellä tyttö rakastaa Lumikki ja seitsemän kääpiötä lelujaan, joten lähes aina leikitään niillä. 5 aikoihin teen taas ruokaa ja yleensä päivän työt loppuu siihen.
   Tiistaisin ja perjantaisin pesen lasten pyykit, ja perjantaisin siivoan myös huoneet. Pesen myös vauvan käytetys pullot ennen kun työt loppuvat. Keskiviikkosin ja perjantaisin vien tytön kirjasto tunneille. Ne on oikeestaan tosi kivoja ja saan ittekki niistä jotain hyötyä kielen kehitykselle :D

Sitten kun host perheen äiti menee takaisin töihin, niin hoidan sitten kumpaakin lasta, ja työpäivistä tulee säännölisempi ja saan suurimman osan viikonlopuista vapaaksi.

Tänään oli pitempi päivä, koska perheen koira piti yht'äkkiä viedä eläinlääkäriin, joten jäin hoitamaan lapsia heidän vaarin kanssa.
   Sain myös tilauksen Victoria's Secretistä tänään :D Tilasin talvitakin ja kengät. Ne oli onneks sopivat! Toimitus oli myös tosi nopee, ne lähetettiin eile ja ne saapu tänään ovelle :)

USAssa asuminen on ollut kivaa ja kaikki on kamalan isoa! Esim. ruokapaketit ja kaikilla on isot autot. Kaupoissa on suuret valikoimat kaikkee mahollista. On outoo, et lähes kaikki ajaa kaikkialle, vaikka matka olisi kuinka lyhyt tahansa. Ihmiset täällä on yleisesti ottaen paljon ulospäinsuuntautuneempi ku Suomessa. Eilenki vastaan tuleva vaa yht'äkkiä alko puhuu säästää... :D Ja esim. kaupassa tai puistossa ihmiset alkaa vaa puhuu
   Autolla en oo vielä ajanu, mut tuun kyllä ajaa ja se vähä jänkättää, koska peheen auto on iso enkä oo paljo yhtää ajanu isolla autolla, kerran tai kaks.
   Ja on nii mukavaa, ku kaikki lemppari TV-sarat alkaa nyt syksyllä ja nään ne heti :D
   On niin outoo, et täällä kengät pidetään jalassa sisällä... :o


tiistai 8. lokakuuta 2013

Tänään en meinannu päästä sängystä ylös, vaik nukuin 10 tuntii. Olin aamun niin kamalan väsyny, en tiiä miks... myöhäinen jet lag? ;) Käytiin kävelyllä ja kaupassa. Eilen ostin Targetista sateenvarjon ja  talveks hanskat. Ois pitäny ostaa myös ohuemmat hanskat syksys. Mitään erikoista ei tänään päivällä tehty. Zumbasin ja tein liikunta juttui n. tunnin. Illalla menin kaverin kaa Starbucksii ja tutustuttiin siellä moneen au pairiin :) Kiva vihdoinkin tavata muita täst läheltä! Kaakaon sijaan ostin jää teen (monin kerroin vähemmän kaloreita ;) ) ja se oli iha hyvää. Ja Supernaturalin uus kausi alko tänään :D JEE!!! Ja sunnuntaina Vampire Diaries :)

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tänään vietettii taas kaverin kaa päivä New Yorkissa :D Jouduin syömään aamupalan Starbucksissa, ku aamul oli kiire junaan.
   Mentiin ensimmäisenä Madame Tussauds vaha museoon. Ostettiin liput netistä, nii ne oli melkei 10 dollarii halvemmat. Vahanuket oli tosi hienoja ja jotkut näytti ihan aidoilta :D Joku esitti tosi vakuuttavasti vahanukkee ja onnistu säikyttämää meijät pahasti! Oltiin siel varmaa n. puoltoista tuntii. Parasta oli One Direction vahanuket! :D Maksoin 25 dollarii, et sain kuvan mukaa (otettiin kyl myös ilmaseks omal kameral). Harmi, et Britney nukke oli tällä kertaa Hollywoodin Madame Tussauds paikassa. Ostin myös Harry Styles nallen matkamuistona, se oli nii hauska :D
   Sitte mentii Central Parkiin ja ostettiin kartta, joka päivän päätteeks oli ihan puhki. Central park on niii...n iso paikka! Syötiin halvat hod dogit, jotka oli hyvii :D Meil kesti varmaa kaks ja puol tuntii kävellä Central Parkin toiseen päähän. Central Park on nii kaunis paikka. Osa puista oli oudon näkösii... Siel oli kaikenlaisii esiintyjiä esim. tanssijoita ja musiikin soittajia. Siel oli myös hirveesti kodittomia ihmisiä. Käy sääliks hevosii, jotka joutuu vetää vaunuja joka päivä kauhees liikenteen melus ja ihmis paljoudessa :( Nähtiin Liisa Ihmemaassa taideteos ja Hans Christian Andersenin patsas. Käytiin vilkasemas museoo nimeltä The Metropolitan Museum of Art. Ei menty kuitenkaa sisää, ku jalat oli jo ihan kipeet! Myöhemmin sitte. Paluu matkalla takasin päin eksyttii ja kierettii varmaa ympyrää, mut löydettiin kuitenki pois ja käytiin Plaza hotellin sisällä. Se oli tosi hieno paikka. Oltiin nii kuolleita, jalat varsinki, et oli ihanaa päästä istumaan, ku Time Squarella käytiin syömäs.
   Kierreltii sit vähä ja käytiin Macy's keskuksessa ja kävästii Victoria's Secretissä, löydettyämme ne. Löysin sielt hyvän hajuveden, jonka ostan varmaa joku kerta. Macy's:ta ostin vidoin uuden lompakon! Oon nii pitkään halunnu ostaa uuden lompakon. Macy's on vähä niiku Stockman, mut siel on viel enemmän merkki tuotteita.
   Myöhästyttiin kumpiki junistamme, joten mentii Starbucksii. Meijän jalat oli niin kuolleet, et oli ihana istua!

Nyt jalat on super kipeet, mut kaikki eiliset ja tän päivän kalorit on tullu kulutettuu :D Käveltii Central Parkissa yhteensä 4 tuntii. Koko päivä ollaan kävelty ja se tuntuu!